Lakimies Tampere
Juristi Tampere
Edellytyksenä muun kuin lakimiesasiamiehen käyttämiselle oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 3 §:ssä tarkoitetussa summaarisessa asiassa on vielä, että kantaja ilmoittaa, ettei asia hänen käsityksensä mukaan ole riitainen. Jos tällainen summaarinen asia tai hakemusasia oikeuskäsittelyn yhteydessä muuttuu riitaiseksi, muuttuu myös oikeudenkäyntiasiamiehen kelpoisuusvaatimus lakimies vaatimukseksi.
Oikeusapulain 8 §:n mukaan määrätyn avustajan on toiminnassaan noudatettava hyvää asianajotapaa. Lain 9 § kieltää avustajaa tuomioistuimessa käsiteltävässä asiassa panemasta toista henkilöä sijaansa ilman tuomioistuimen lupaa. Oikeudenkäymiskaaren 15 luvun 2 §:n 3 momentin lähisukulaista ja aviopuolisoa koskeva poikkeus oikeudenkäyntiasiamiesten yleisistä kelpoisuusehdoista poistettaisiin. Sen sijaan nykyinen pykälän 4 momentissa oleva riidattomia ja eräitä muita asioita koskeva poikkeus yleisistä kelpoisuusehdoista säilytettäisiin.
Lakiasiantoimisto Tampere
Mikäli asianajajan havaitaan menetelleen velvollisuuksiensa vastaisesti, valvontalauta kunnan on määrättävä asianajajalle kurinpidollinen seuraamus, joita ovat lievimmästä ankarimpaan lueteltuina huomautus, varoitus, seuraamusmaksu ja Asianajajaliiton jäsenyydestä erottaminen. Seuraamusmaksu, joka suoritetaan Asianajajaliitolle, on vähintään 500 euroa ja enintään 15 000 euroa. Vaihtoehtoina edellisessä jaksossa mainittujen tavoitteiden toteuttamiseksi voidaan ajatella tuomioistuimen suorittaman valvonnan tehostamista, oikeudenkäyntiasiamiehen tehtävän luvanvaraistamista tai asianajo monopolin omaksumista.
Kelpoisuusvaatimuksia ei toisaalta tule tiukentaa liikaa. Sääntelyn pitää olla oikeassa suhteessa tavoitteeseen, toisin sanoen oikeus turvan toteutumiseen ja asianmukaiseen oikeudenhoitoon, nähden. Liian kireät kelpoisuusehdot vaikeuttaisivat alalle pääsyä ja vähentäisivät kilpailua sekä siten nostaisivat oikeudenkäyntien kustannuksia entisestään.
Asianajotoimisto Tampere
Avustajapakko koskisi vain korkeinta oikeutta, jossa siihen on painavimmat perusteet. Velvollisuus ei koskisi viranomaisia hakijoina, koska tarvittava asiantuntemus on niissä muutoin turvattu. Ylimääräisistä muutoksenhakukeinoista avustajapakko rajattaisiin koskemaan tuomiovirhekantelua ja tuomion purkua. Menetetyn määräajan palauttaminen on asiana mainittuja yksinkertaisempi, ja sitä koskeva hakemus on tehtävä lyhyessä määräajassa. Jos hakijalla ei ole kelpoisuusvaatimukset täyttävää asiamiestä tai avustajaa, hänelle olisi ennen hakemuksen jättämistä tutkimatta varattava tilaisuus hankkia sellainen, paitsi jos se on selvästi tarpeetonta.
Kaikkiaan luvan saaneiden oikeudenkäyntiavustajien valvonnasta voidaan arvioida aiheutuvan Asianajajaliitolle edellä mainittujen vuonna 2009 aiheutuneiden kustannusten valossa noin 100 000 euron vuosittainen lisä kustannus. Näin arvioiden Asianajajaliiton kustannukset asianajajien, julkisten oikeus avustajien ja luvan saaneiden oikeudenkäyntiavustajien valvonnasta olisivat yhteensä noin 615 000 euroa vuodessa. Kustannusten kattamista arvioitaessa on kuitenkin otettava huomioon, että valvontalautakunnan valvonnan ulottamisen koskemaan myös luvan saaneita oikeudenkäyntiavustajia ehdotetaan tapahtuvaksi vasta vuoden 2013 alusta lukien.
Lakimies Tampere
kuluttajansuojalaki ei pääsääntöisesti koske muita palvelun ostajia kuin luonnollisia henkilöitä ja heitäkin vain silloin, jos palvelu hankitaan muuta kuin elinkeinotoimintaa varten. Kelpoisuusvaatimukset täyttävä hakija on otettava Asianajajaliiton jäseneksi. Mahdollinen jäsenhakemuksen hylkäävä päätös on.
Euroopan ihmisoikeussopimus takaavat rikoksesta syytetylle oikeuden puolustautua henkilökohtaisesti tai itse valitsemansa oikeudenkäyntiasiamiehen välityksellä. Euroopan ihmisoikeussopimusta koskevassa oikeuskäytännössä tätä oikeutta ei kuitenkaan ole pidetty absoluuttisena. Valtion sisäisessä lainsäädännössä olevat määräykset, jotka koskevat oikeudenkäyntiasia miehen kelpoisuusvaatimuksia, ovat sallittuja samoin kuin säännökset, jotka koskevat ulkomaalaisen oikeutta toimia oikeudenkäyntiasiamiehenä. Vaikka valtiolla onkin valta yleisesti säännellä sitä, kenellä on oikeus esiintyä tuomioistuimissa, Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on katsonut, että sillä tulee olla valta puuttua tilanteisiin, joissa tätä valtaa käytetään asiattomasti.
Varatuomari Tampere
Kuluttajansuojalaissa säännellään markkinointia toteamalla, että markkinointi ei saa olla hyvän tavan vastaista eikä siinä saa käyttää kuluttajien kannalta sopimatonta menettelyä. Sopimusehtoja säännellään toteamalla, että elinkeinonharjoittaja ei saa käyttää kulutushyödykkeitä tarjotessaan sopimusehtoa, jota kulutushyödykkeen hinta ja muut asiaan vaikuttavat seikat huomioon ottaen on pidettävä kuluttajien kannalta kohtuuttomana.
Oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 3 §:ssä tarkoitettuja niin sanottuja summaarisia asioita ovat tietyn määräistä saamista koskevat asiat, hallinnan tai rikkoutuneen olosuhteen palauttamista koskevat asiat ja häätöä koskevat asiat. Asianajajaliiton vahvistamia hyvään asian ajajatapaan kuuluvia ohjeita ja määräyksiä ovat lisäksi esimerkiksi:
Asianajaja Tampere
Vaaditusta taidosta ja käytännöllisestä kokemuksesta säädetään Asianajajaliiton sääntöjen 5 §:ssä, jonka mukaan hakijan on tullut saavuttaa asianajajan toimen harjoittamiseen tarvittava taito ja käytännöllistä kokemusta siinä toimimalla lakimiestutkinnon suoritettuaan ennen jäseneksi pääsyä vähintään neljän vuoden ajan oikeudenhoidon alalla tai siihen verrattavissa oikeustieteellistä koulutusta edellyttävissä toimissa tai tehtävissä, kuitenkin vähintään kaksi vuotta avustavana lakimiehenä asianajotoimistossa, julkisena oikeusavustajana tai itsenäisenä asianajotehtävien hoitajana taikka muussa sellaisessa toimessa, jossa hän on vastaavassa määrin hoitanut asianajotehtäviä.
Nykytilaan verrattuna uutuutena edellytettäisiin, että henkilö on saavuttanut riittävän perehtyneisyyden oikeudenkäyntiasiamiehen tehtävään. Jotta alalle pääsyä ei tarpeettomasti rajoitettaisi, tämä edellytys täyttyisi kuitenkin varsin helposti. Riittävää olisi, että henkilö suorittaa saman asianajajatutkinnon kuin asianajajat. Toinen vaihtoehto olisi valmistumisen jälkeinen vähintään vuoden työ kokemus tehtävässä, joka perehdyttää oikeudenkäyntiasiamiehen toimeen. Tuomioistuinharjoittelun suorittaminen tai syyttäjän tehtävässä toimiminen olisivat aina tällaisia tehtäviä.
Käsillä olevassa esityksessä ehdotetaan kuitenkin, että luvanvaraisuus jo tässä vaiheessa ulotettaisiin myös lastensuojeluasioihin. Lasten huostaanottoa ja muuta lastensuojelua koskevissa asioissa oikeusturvavaatimukset ovat korostuneita. Asioiden laatu edellyttää myös asianosaisten asiamiehiltä ja avustajilta oikeudellista ammattitaitoa ja ammattieettistä toimintaa.